Ulko- ja turvallisuuspoliittinen yleisötilaisuus Mikkelissä

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen yleisötilaisuus Mikkelissä

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS järjestää maanantaina 6. maaliskuuta klo 15.30 avoimen ulko- ja turvallisuuspoliittisen avoin yleisötilaisuuden Mikkelissä kaupunginvaltuuston istuntosalissa (Raatihuoneenkatu 8 – 10, 2. krs.). Tilaisuudessa on myös maanpuolustusta käsittelevä paneelikeskustelu. Tilaisuuden avaa MTS:n puheenjohtaja, yhteyspäällikkö Harri Järvinen ja kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen tuo kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.
Klo 15.45 alkaen on ohjelmassa Kaakkois-Suomen vaalipiiristä eduskunnassa edustettujen eduskuntapuolueiden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuvat:
– Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.)
– Kansanedustaja Sheikki Laakso (ps.)
– Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.)
– Kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.)
– Kansanedustaja Hanna Holopainen (vihr.)
Paneelikeskustelun vetää toimittaja Jari Korkki.
Yleisöosio päättyy noin klo 16.45 mennessä.
Vapaa pääsy. Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Järj. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Yhteistyössä mukana Mikkelin kansalaisopisto.

Lasten teatteritapahtuma su 19.2. klo 14

Mikkelin kansalaisopiston TAIKA – taiteen perusopetuksen ryhmät Vintiöt ja Artventures esiintyvät Kulttuuritalo Sotkulla (Jääkärinkatu 9).
Samassa tapahtumassa näet molemmat esitykset!

VINTIÖT: Mullin mallin show
Vintiöiden itse ideoima seikkailu sirkuksen maailmassa! Mullin mallin show menee totaalisesti mullin mallin, kun leijonanpennuille tapahtuu jotain kummaa kesken esityksen. Miten sirkuksen väki selviää tilanteesta? Entä liittyykö salaperäinen kolmikko jotenkin tapahtumiin…?

ARTVENTURES: Kärpäsloukku
Katin ja kavereiden karkki- ja kepposkierros uhkaa mennä pilalle mukaan tuppautuvien sukulaisten takia. Ärsyttävä pikkuveli ja höperö mummo ovat kuitenkin pienin huoli seurueen jäädessä jumiin edesmenneen miljonäärin kartanoon. Onkohan supersankari tänä yönä kuulolla? Kuuletko sinäkin kärpäsen surinaa? Ryhmän itse ideoima esitys on yhtä aikaa hauska ja jännittävä kuin pakohuonepeli konsanaan.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Mimmi Rantala
Valot ja äänet: Janne Ahokas
Vieraileva opettaja (Artventures): Aapo Oranen

Su 19.2. klo 14
Liput: 2 € (vain käteismaksu)
Varaukset: vintiot.artventures@gmail.com

Vanha Sotku on nyt Kulttuuritalo Sotku

Mikkelin kansalaisopiston käytössä oleva Vanha Sotku on jatkossa Kulttuuritalo Sotku. Uudella nimellä halutaan vahvistaa Sotkun asemaa ja merkitystä kulttuuritoiminnan ja -tapahtumien keskittymänä.

Kulttuuritalo Sotku on taiteen tekemisen, kokemisen ja taidekasvatuksen tila

Kulttuuritalo Sotkulle keskittyy kansalaisopiston teatteritoiminta ja taiteen perusopetus teatteritaiteen alueelta. Lisäksi tilassa toimii yhteistyökumppanina Mikkelin seudun harrastajateatterin tukiyhdistys Hattu ry. Kulttuuritalo Sotkulla järjestetään myös muuta opetus- ja yhdistystoimintaa sekä erilaisia tapahtumia.

Näyttämörakenteet sekä esitystekniikka tekevät Sotkun salista monipuolisen ja pidetyn esitystilan ja mahdollistavat esittävän taiteen eri muotojen soveltamisen. Tämä luo monitaiteisia mahdollisuuksia teatterin lisäksi esimerkiksi elokuvanäytöksiin, musiikkiesityksiin sekä pienimuotoisiin taidenäyttelyihin. Ns. kerhohuoneessa voidaan järjestää muuta kulttuuria tukevaa toimintaa. Talo on avoin myös muulle yhdistys- ja harrastustoiminnalle kuten tähänkin saakka. Ajatus on se, että kiinteistö on mahdollisimman ahkerassa käytössä ja avoin myös uudenlaiselle tilaan soveltuvalle toiminnalle.

Laaja kulttuuritarjonta useamman tietoon

Kulttuuritalo Sotkun uuden nimen ja konseptin taustalla on tavoite tehdä tilassa järjestettävää, laajamittaista harrastus- ja esitystoimintaa näkyvämmäksi osaksi Mikkelin kulttuurielämää. Esimerkiksi teatteriryhmien esityskausi Kulttuuritalo Sotkulla kestää helmikuusta toukokuun loppuun. Tarjolla on monimuotoista taidetta kaikenikäisille: draamaa ja komediaa, runoutta ja musiikkiteatteria, klassikoita ja kokeilevia nykyesityksiä. Lasten ja nuorten tekemä teatteri pääsee esille ansaitsemissaan puitteissa.

Sotku oli pitkään kaupungin nuorisopalveluiden käytössä, mutta kun tilan merkitys nuorisotilana väheni, siirtyi Sotku vuoden 2018 alussa kansalaisopiston käyttöön. Kansalaisopisto ja Hattu ry ovat vuodesta 2018 lähtien ideoineet tilan ja sen toiminnan kehittämistä. Kulttuuritalo Sotku on yhteisen kehittämistyön tulos. Kulttuuritalo Sotkun avajaiset järjestetään helmikuun puolivälissä alan toimijoiden ja kutsuvieraiden tilaisuutena, jonka yhteydessä julkistetaan myös tilalle suunniteltu uusi visuaalinen ilme sekä kevään esityskalenteri.

Rukousseminaari kiinnosti

Rukous-aiheinen seminaari kiinnosti Mikkelissä lauantaina 11. helmikuuta. Tilaisuudessa oli paikan päällä noin 65 vierasta ja lisäksi osa seurasi tapahtumaa livestriimauksen kautta. Seminaarin järjestivät Mikkelin ylienkeli Mikaelin kirkon ystävät yhteistyössä Mikkelin kansalaisopiston ja Itä-Suomen yliopiston sekä Saimaan ortodoksisen seurakunnan kanssa. Seminaarin voi katsoa myös jälkikäteen Yuotubesta. Alustajina olivat Haminan piispa Sergei, pastori Risto Käyhkö, rovasti Raimo Sissonen ja pappismunkki, yliopistonlehtori Damaskinos Olkinuora.

Kulttuuriretki Lahteen 17.3.

Kansalaisopiston kevään kulttuuriretki tehdään 17. maaliskuuta Lahteen, jossa tutustutaan visuaalisten taiteiden museoon Malvaan ja käydään katsomassa Lahden teatterissa Rouva C, joka on moderni, rohkea, hauska, yllättävä ja raikas tulkinta Minna Canthin nuoruusvuosista. Lisätietoja

Kevään uusille kursseille voi jo ilmoittautua

Mikkelin kansalaisopiston kevään uusille kursseille voi jo ilmoittautua. Opisto ei tänä vuonna julkaise erillistä esitettä kevätkauden kursseista, mutta uusia kursseja ja muita keväällä alkavia kursseja löytyy alla olevasta listasta. Kurssin nimi on samalla linkki kurssille ilmoittautumiseen.

Myös jo syksyllä alkaneille kursseille voi edelleen ilmoittautua. Monilla kursseilla on vielä tilaa. Meneillään olevien kurssien löytyy elokuussa ilmestyneestä esitteestä.

Uusia ja syksyn esitteessä olleita keväällä alkavia kursseja (lista saattaa täydentyä):

Musiikki

1101108 Alkeis ukuleleryhmä kevät

1101091 Pop/Jazz-lauluyhtye nuorille, lyhytkurssi kevät

1101092 Pop/Jazz-lauluyhtye aikuisille, lyhytkurssi kevät

1101159 Kevään kulttuuriretki Lahteen

Seuraaville syksyllä alkaneille musiikin kursseille mahtuu vielä mukaan. Tervetuloa uudet opiskelijat!

1101045 Huilunsoitto kaikenikäisille

1101080 Hoilarit

1101082 Luovat laulajat

1101083 Naiskuoro Mikkelin Marjukat

1101084 Otavan kuoro

1101086 Iloa yhteislaulusta kevät

1101101 Kevyen musiikin bändi

1101102 Jazz band/Dixieland band

1101103 Sax band

1101104 Miller sound orchestra

1101801 Lauluryhmä Red Roses

1101802 Karaokekurssi

Teatteri, sanataide, kirjallisuus

1102005 Teatteri KanNu (pitkä impro ja improvisoitu näytelmä)

1102024 Tee podcast! (monimuotokurssi)

1102601 Teatteri Henkireikä (Haukivuori)

1106003 Kirjoitetaan yhdessä runoja (verkkokurssi)

1106004 Anna sanojen yllättää

1302005 Kuinka julkaista oma kirja (verkkokurssi)

Kuvataiteet

1103101 Taivaanrannan maalarit – kesän tunnelmia kuvataiteen keinoin

1103129 Sukellus piirustuksen maailmaan – kuvioiden virta havainnoista tulkinnaksi

1103131 Avoin ateljee

1103147 Veden ja värin kohtaamisia akvarellin keinoin kevät

1103148 Inspiroidu akvarellista kevät

1103149 Akryylia valuttamalla ja venyttämällä alkajat ja jatkajat

1103159 Valokuvaus järjestelmäkameralla jatkajat

1103172 Taulun kehyksen pintakäsittely

1103173 Canvan perusteet – verkkokurssi

1103174 Canvan jatko – verkkokurssi

Käden taidot

1104104 Saumuri tutuksi

1104107 Ompelu päivä

1104108 Ompelu ilta

1104110 Avoin ompelimo

1104112 Pellavavaatteita

1104114 Alaosan kaavoja omilla mitoilla

1104119 Neulotaan yhdessä

1104124 Makrame jatko ilta

1104126 Punotaan pajusta kevääseen

1104132-35 Käsityöklinikka 1104132, 1104133, 1104134, 1104135

1104136 Boro, sashiko ja gantha

1104137 Makeat värjäilyt

1104149 Korukurssi Otava

1104151 Puukko/veitsikurssi

1104502 Anttolan käsityöryhmä

Kielet

1201011 Suomen alkeiskurssi/Elementary Finnish kevät

1201018 Suomen alkeiskurssi 2/Elementary Finnish 2 kevät taso 1/A1

1201104 Suomen jatkokurssi 2 kevät, tasot 2-3/A2-B1

1298073 Kiinan alkeet verkossa, jatko

1203494 Englannin jatkoalkeet, tasot 1-2/A1-A2

1203496 Englannin verkkokurssi, tasot 3-5/B1-C1

1205493 Tutustu tai kertaa – ranskaa verkossa, tasot 1-3/A1-B1

1206496 Venäjän verkkokurssi, osat 1-5, tasot 1-4/A1-B2

1208494 Italian verkkokurssi 1, alkeet rauhalliseen tahtiin, taso 1/A1

Tanssi

1105002 Lastentanssi 4-6 -vuotiaille kevät Carmencita

1105013 Aikuisbaletti kevät Carmencita

1105014 Flamenco alkeet kevät Carmencita

1105018 Afrofitness 1 kevät Etelä-Savon tanssiopisto

1105019 Afrofitness 2 kevät Etelä-Savon tanssiopisto

1105023 Latinoshow kevät Carmencita

1105024 Samba Rio Style kevät Puistokatu

1105027 Hiphop alkeet kevät Etelä-Savon tanssiopisto

1105028 Hiphop keskitaso kevät Etelä-Savon tanssiopisto

1105029 Akrobatia kevät Etelä-Savon tanssiopisto

1105136 Kantririvitanssi kevät Puistokatu

1105141 Senioritanssi kevät Puistokatu

1105702 Senioritanssi kevät Hirvensalmi

1105706 Lavatanssiviikonloppu kevät Hirvensalmi

1105821 Lavatanssikurssi kevät Ristiina

Liikunta

8301023 Kahvakuula kevät Sairila

8301024 Kahvakuula ja kehonhuolto kevät Rämälä

8301037 Seniorien kehonhuolto kevät Sotku

8301040 Kehonhuolto kevät Päämajakoulu yläsali

8301089 Yinjooga ma kevät Puistokatu

8301128 Taaperojumppa 1,5-2,5 -vuotiaille ryhmä 1 kevät Puistokatu

8301129 Taaperojumppa 1,5-2,5 -vuotiaille ryhmä 2 kevät Puistokatu

8301132  Lempeää liikettä äideille ja 3-6 kk ikäisille vauvoille ryhmä 1 kevät Puistokatu

8301133 Lempeää liikettä äideille ja 3-6 kk ikäisille vauvoille ryhmä 2 kevät Puistokatu

8301134 Lempeää liikettä äideille ja 3-6 kk ikäisille vauvoille ryhmä 1 toukokuu Puistokatu

8301135 Lempeää liikettä äideille ja 3-6 kk ikäisille vauvoille ryhmä 2 toukokuu Puistokatu

8301143 Perheliikunta 4-5 -vuotiaille Päämajakoulu iso sali

8301146 5-7 -vuotiaiden tyttöjen leikkiliikunta kevät Rouhiala

8301147 5-7 -vuotiaiden poikien leikkiliikunta kevät Rouhiala

8301155 Kevyttä kestävyyttä tuoliharjoitteluna – toukokuu Puistokatu

8301161 Matalan kynnyksen liikuntaryhmä kevät Puistokatu

8301165 Tasapainoliikunta kevät Sotku

8301167 Voimaa ja liikkuvuutta kevät Sotku

8301171 Melonnan alkeet kevät

8301173 Tutustu Golfiin kevät Annilan golfkeskus

8301181 Naiset palloilee kevät Kalevankangas

8301396 Aamustartti kevät Päämajakoulu yläsali

8301408 Kuntojumppa kevät Ihastjärvi

8301409 Kuntojumppa kevät Päämajakoulu yläsali

8301525 Tehojumppa Anttola

8301531 Melontaretki Luonterilla Anttola

8301724 Lavis® kevät Hirvensalmi

8301726 Restoratiivinen jooga kevät Hirvensalmi

8301727 Sointukylpyrentoutus kevät Hirvensalmi

8301728 Laitepilates kevät Hirvensalmi

8301729 Venyttelytunti kevät Hirvensalmi

8301731 Kasvojooga kevät Hirvensalmi

8301732 Lantionpohjaharjoittelu kevät Hirvensalmi

8301733 Footbic kevät Hirvensalmi

8301735 Luontojooga kevät Hirvensalmi

8301736 Barre kevät Hirvensalmi

8301750 Tehojumppa kevät Hirvensalmi

8301755 Kehonhuolto kevät Hirvensalmi

Kotitalous

8102005 Makumatka Ukrainaan

8102006 Wanhan ajan kahvilassa leivotaan perinteisiä leivonnaisia

8102007 Hurmaavat voileipäkakut

Elämisen taito

3203006 Lisää elinvoimaa elämääsi

3203007 Painonhallintaa ja hyvinvointia, nettikurssi

3203008 Treenaa personal trainerin kanssa, nettikurssi

3203009 Onnellinen odottaja

3203010 Minustako doula

Tietotekniikka

3401004 Digimaailman helpot herkut

Muut kurssit

6198003 Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi, kurssi on ilmainen

6198005 Pelastuspalvelun peruskurssi, kurssi on ilmainen

7101002 Hevoset ja ravit tutuiksi

7103003 Parveke- ja terassiviljely, nettikurssi

1101159 Kevään kulttuuriretki Lahteen

Yleisluennot

2198404 Lauantaina 11.2. klo 11-16 Rukous, luennolle pitää ilmoittautua

2198405 Torstaina 9.3. klo 17.30 Mannerheim – Puolan vuodet

2198403 Keskiviikkona 10.5. klo 17.30 Pyörällä päästään vai turvallisesi pyörällä?

Kurssimaksuilla ei kiirettä

Kansalaisopiston kurssimaksujen maksamisella ei ole kiirettä. Maksulaskuihin kirjautuu automaattisesti joku eräpäivä, mutta eräpäivä ei ole sitova. On hyvä odottaa, että kurssi varmuudella toteutuu ennen kuin maksaa maksun. Kurssimaksun voi syksyn kurssien osalta maksaa hyvin vielä marraskuussakin. Lisäksi kurssimaksun voi tarvittaessa maksaa useammassa erässä, mutta osamaksusta pitää aina sopia opiston toimiston kanssa, puh 015 194 2929.

Kansalaisopiston yleisluento tavoitteellisesta terveysliikunnasta

Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio Lönnrotinkatu 5
Keskiviikkona 21. syyskuuta 2022 klo 17.30

Luennoitsijana kokenut valmentaja ja urheilun monitoimimies Jorma Manninen

Luennolla selvitetään käytännönläheisesti, miksi ja millaista kuormitusta kehomme tarvitsee terveytemme, kuntomme ja toimintakykymme ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Tarkastelussa otetaan huomioon myös ikääntymisen vaikutukset. Omatoimisen tiedonhankinnan ohella esityksessä heijastuu luennoitsijan elämänkaaren mittainen kokemus liikunnan parissa sekä monen vuosikymmenen mittainen toiminta valmentajana. 

Esitys tarjoaa tutkittua ja testattua tietoa ja kokonaisnäkemystä aiheesta sekä runsaasti virikkeitä kohti tavoitteellista terveysliikuntaa. Tarkastelu tapahtuu ennen kaikkea yksilön, mutta myös yhteiskunnan näkökulmasta.

Aihe soveltuu hyvin

  • henkilöille, jotka kaipaavat herätteitä oman liikunnan aktivoimiseksi,
  • aktiivisille terveysliikkujille kehittävän ja riittävän monipuolisen liikunnan turvaamiseksi,
  • henkilöille, jotka haluavat kannustaa iäkkäämpiä vanhempiaan liikunnan pariin,
  • henkilöille, joilla on halua vaikuttaa ennaltaehkäisevän terveydenhuollon edistämiseen yhteiskunnassamme.

Luento on ilmainen eikä sille tarvitse ilmoittautua. Luentoa voi seurata myös etänä internetin välityksellä osoitteessa http://link.otavia.fi/yleisluento.

Kulttuuriretki Helsinkiin marraskuun alussa

Kansalaisopisto tekee 1. marraskuuta kulttuuriretken Helsinkiin. Retkellä käydään ensin Reitzin säätiön museossa tutustumassa taide- ja antiikkiesineisiin ja illalla katsomassa Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia.

Reitzin säätiön museossa tutustutaan opastetulla kierroksella erään aikansa merkittävimmän rakennusmestarin Lauri Reitzin taide- ja antiikkiesineiden kokoelmaan. Helsingin tärkeisiin rakennuttajiin kuulunut Lauri Reitz (1893–1959) keräsi huomattavan taide- ja antiikkiesinekokoelman. Puolison Maria Reitzin testamenttimääräyksellä avattiin kokoelmaan pohjautuva taidemuseo perheen entiseen kotiin vuonna 1972.

Museossa on nähtävillä suomalaisen maalaustaiteen historian merkkiteoksia. Suomalainen antiikkihopeakokoelma on ainutlaatuinen kokonaisuus. Esillä on myös aseita 1500-luvulta lähtien, Meissenin posliiniesineitä ja antiikkikelloja – nämä kaikki eri aikakausilta olevien antiikkihuonekalujen ympäristössä.

Ennen illan balettia Kansallisbaletin tuotantokoordinaattori ja entinen baletin tanssija Jutta Mustakallio pitää noin tunnin esityksen baletin liikekielestä ja illan teoksesta.

Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia on Shakespearen kuolematon tarina kahden kilpailevan suvun nuorista rakastavaisista. Herkkiä kaksintanssikohtauksia, mutta myös vauhtia ja huumoria sisältävä teos on balettia parhaimmillaan.

Matkalle lähdetään klo 10.30 Maaherrankadulta torin kohdalta. Retken hinta on 126 euroa ja se sisältää edestakaisen bussimatkan Helsinkiin, museovierailun, lipun oopperaan sekä baletista kertovan esityksen. Matkanjohtajana toimii musiikin maisteri, dir.cant. Sirkka-Liisa Huuhtanen.

Alustava aikataulu:

10.30  lähtö Mikkelistä, bussi

14.00  lounas ravintola Elite, omakustanteinen

15-16  Reitzin säätiön museo

16.30- Johdanto baletin maailmaan, Kansallisoopperassa

19.00  Romeo ja Julia

01.00 (seuraavan vuorokauden puolella) Paluu Mikkeliin

Voit ilmoittautua retkelle tästä.

© Mikkelin kansalaisopisto 2024

X